Lumidyynit
Snow

Maailmanlopun jälkeen saapui hiljaisuus. Kylmä. Jäätynyt. Eloton hiljaisuus.

SnowyRuins.PNG

Vanhimmat elossa olevat ihmiset vielä muistavat ajan ennen hävitystä, jolloin lämmin aurinko hyväili lapsiaan ja loi paratiisin maan päälle. Nyt pimeys ja kylmä hallitsevat, ja maailma on peittynyt valkoiseen huntuun. Vielä sinnittelevät ihmiskunnan rippeet kamppailevat lämmönlähteiden hallinnasta ja kyvystä kasvattaa ruokaansa. Talven pakkanen käy aina vaan yhä purevammaksi, eikä valkoisilla dyyneillä ole teitä kuljettavaksi.

Industrial.PNG

Elämä ei ole kadonnut maan päältä. Se vaan on muuttunut karummaksi ja julmemmaksi. Onnekkaimmat asuvat suuren kupukaupungin suojissa. Sen rakentajat tekivät suunnitelmansa ja rakensivat sen rungon jo ennen kuin valkoinen kuolema laskeutui maan ylle. Nyt muut saavat turvaa heidän työstään ja kykenevät rakentamaan epävarmaa elämäänsä. Asukkailla ei ole kaupungille muuta nimeä kuin Koti. Joskus aikoja sitten paikalla oli teollisuusalue, joka oli lopettanut toimintansa jo ennen kuin kuvun rakentajat aloittivat työnsä. Tehtaiden koneet ja ruostuvat metallikolossit ovat vielä paikallaan, ja jotkin niistä toimivat riittävän hyvin ollakseen vielä hyödyksi nykyisille asukkaille.

Houses.PNG

Kotia hallitsee Vanhimpien neuvosto, joka asuu kaupungin keskellä olevan sisemmän kuvun alla. Siellä parhaimmassa turvassa ja yltäkylläisessä lämmössä asuvat Kodin korkea-arvoisimmat, ylhäisö ja heidän palvelinjansa. Kaupungin keskiluokka, sen vapaat kansalaiset, asuvat ulomman kuvun alla suurissa rakennuksissa, jotka aikoinaan toimivat tehtaiden työntekijöiden asuntoina. Suurin osa niistä on rapistunut, mutta asuinkelpoisia tiloja on vielä enemmän kuin riittävästi Kodin väen tarpeisiin. Kunnossa pidettyjen alueiden ulkopuolella tyhjät likaiset käytävät ovat kolkkoja ja hoitamattomia.

WaterloggedHall.PNG

Suurin osa Kodin ihmisistä, sen vähäarvoisin kasti, ei asu maan päällä vaan tehtaiden alaisissa tiloissa vankilamaisissa olosuhteissa. Loputtomat hallit ja käytävät on jaettu yhteisöihin, joilla kullakin on oma tehtävänsä. Yksi huoltaa maanlämpövoimalan viimeistä toimivaa turbiinia, joka tuottaa sähköä Kodin koneille ja josta pumpataan lämmintä vettä muihin osiin. Jotkut yhteisöistä kasvattavat ruokaa suurissa kasvihuoneissa. Toiset käsittelevät lumiaavikolta metsästettyjen petojen turkiksia ja tekevät vaatteita niille urhoille, jotka ulos uskaltavat. Kenenkään elämä ei ole heidän omansa, eikä alimman kastin väellä ole lupaa astua ulos omasta yhteisöstään.

Greenhouse.PNG
Unless otherwise stated, the content of this page is licensed under Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0 License