Prinsessan Aikaisempi Versio
sweetmoon-Doll_retouched__by_sweetmoon.jpg?t=1280239194
Prinsessa Punakauno Kalmankukka
castle_matte_716.jpg?t=1283339396
Kalmankukan linna
pen-and-paper.jpg?t=1283340289

Rakas Päiväkirjani


Prinsessa Punakauno Kalmankukka

Moni pirulaistalo lukee linjansa polveutuvan Dreygusta, rakkauden talosta (PHR-Tieflings sivu 8). Eräs näistä taloista oli Punakaunon taloa; kun Bael Thurathia kohtasi kato ja Keisarihuone katosi ajan ulkopuolelle, jäi kadon myötä täydentämättä joukoittain talojen välisiä naimakauppoja, sopimukset elivät kuitenkin edelleen ajan ulkopuolella ja outojen aikojen myötä nämä tulisivat liittämään Keisarin huoneen talot yhteen maailmaan jääneiden talojen kanssa.

Bael Thurathin kadottua sankarittaremme sukulinja perusti aikojen saatossa pienen itsenäisen alueen muinaisen keisarikunnan raunioiden sekaan, pienen kaikissa mittapuilla, mutta kuitenkin ylpeydessään kuningaskunnan. Alueella olivat oma kuninkaallinen linna, Kalmankukan ylväs linnoitus, ennemmän asukkaittensa loihdintojen suojaama kuin valkeiden marmorimuuriensa, sekä linnan hallitsema kauppakaupunki Kalmankumpu. Linnan muureilta sai nähtäväkseen elävän valtakunnan; laajan metsikön, pienten kylien täplittämät kummut ja suurehkon sumuisen järven, jolla kuninkaallinen laivasto harrasti lähes leikkimielisiä harjoituksiaan. Kuningaskunnan naapurina oli heidän suureksi onnekseen rauhallisia tai heikkoja kaupunkivaltioita, heimoja tai merkityksettömiä tasankoja. Joten pieni valtio säilyi itsenäisenä, vaikkeikaan lopulta puolueettomana. Kuninkaskuntaa hallitsi peljätty Kuningas Vaskisydän, Punakaunon isän Punakruunun veli.

Beal Thurathin paluu järkytti alueen tasapainoa ja Kuningas Vaskisydän nosti vikkelään verenpunaisen maljan ja viirin, palautuneen keisarikunnan kunniaksi. Hänen sukunsa ei jakanut tätä riemua; heistä monet olivat solmineet sopimuksia uusien tahojen (Warlock Pact) kanssa ja heillä oli toiveissa näiden uudempien herrojen ja rouvien suojaavan heitä ja heidän sielujaan. Vastustus kaikkosi kuitenkin nopeasti ja monessa kohtaa julmasti. Kuninkaan toiveista hänen nuorempi veljensä, Punakruunu, teljettiin linnan torniin ja tämän omaisuus ja suku takavarikoitiin. Koska Kuninkaalle ei ollut siunautunut verisiteellisiä jälkeläisiä ja ainoa selviytynyt äpärä, Syntisydän oli muotopuoli ja heikkojärkinen ja vietti päivänsä hoitaen Kuninkaan kuolleina syntyneille laipsille pyhitettyä Vaskilehtoa, oli hänen veljensä luonnollisesti mahdollinen vallantavoittelija. Sankarittaremme oli vangitun kuninkaanveljen vanhin tytär ja vaikkakin vielä kovin nuori, Bael Thurathin raakalaismaisten lakien mukaan naimaikäinen. Vanha naimakauppa astui siis voimaan ja nuori Punakauno valmistettiin matkaamaan naitettavaksi palanneeseen hoviin.

Prinsessamme syntyi jonkin verran yli kolmetoista vuotta sitten kuin ihmeenä kuninkaanveljen huoneeseen, vanhemmilleen riemuna; sillä perhe ja koko suku oli ollut kovin vähälapsista jo useiden vuosien ajan. Kuninkaanveljelle oli häntä ennen siunautunut kyllä lapsi, Punasuu, mutta poika oli menehtynyt vuotta aikaisemmin ja peljättiin että kuninkaanveljen vaimo Tarusuu olisi tuskassaan menettänyt kyvyn tuoda maailmaan lapsia. Tämä lapsi oli poikkeuksellinen monella tapaa; kauneudessaan vertaansa vailla jo syntymästään lähtien ja nopea oppimaan. Monen mielestä lapsi oli keijujen tuoma vastalahja tämän keijuleikeissä rikotusta isoveljestä, niin korea tämä lapsi oli. Vaikka hänen syntymänsä oli ollut raskas äidilleen, oli se myös rikastuttanut tämän ruumista ja pian hänelle syntyi pieniä sisaria; kaksoset Punaraippa ja Punavitsa, Punasorja ja Punataru. Useita vuosia lasten ääniä vailla ollut linna elävöityi ja kaksitoista vuotta koko valtakunta kukoisti tavalla jollaista se ei ollut kuunaan nähnyt sitten keisarikunnan kaaduttua.

Kuningas Vaskisydän oli kaikesta tästä aluksi kovin iloissaan, mutta kun hänen ei onnistunut tuottaa tervettä lasta edes viidennen vaimonsa tahi lukuisten rakastajattariensa kanssa, nousi hänessä kylmä kauna veljeään kohtaan, jonka kunnia ulottui kautta pienen valtakunnan ja sitä ympäröiviin naapureihin. Tämä myrkkyllinen kuppi vuosi yli, kun valtakunnassa alettiin nähdä unia Keisarikunnan paluusta noin vuosi sitten. Oli vain luonnollista että Kuningas luovuttaisi kultaisen ajan lähteen keisarikunnalle sen paluun aattona. Hän suunnitteli uhraavansa Prinsessan alttarillaan, joka oli rakennettu vanhan keisarikunna tapaan, mutta lopulta kuninkaan veljen kannatus valtakunnassa pidätteli hänen kättään. Lopulta veljen vangitsemisen myötä veri olisi vuotanut, ellei Keisarillinen Kansleri olisi tuonut talolle viestin muinaisten naimakauppojen täytäntöönpanosta, jonka myötä prinsessan henki säästyi hiuksen hienosti.

Kuningas oli tyytyväinen tytön poistumiseen hovistaan, vaikkakin hän olisi toivonut voineensa nauttia itse tämän sydämen veren ja sitämyöden tämän sielun, samalla muodostuen erinomaisen panttivankitilanteen joka pidättelisi hänen veljeään väkevämmin kuin mikään linnan kahleista. Kuitenkin ennen hääseurueen lähtöä kuljettamaan Punakaunoa, onnistui tämän livahtaa pakoon. Keisarillisen Kanslerin raivo oli kauhea ja kuningas säästi vain vaivoin oman päänsä. Koko talon kohtalo oli vaakalaudalla loukkauksen vuoksi; Keisarin mahdin ja kostonhimon ollessa kautta ulottuvuuksien legendaarinen.

====== Created Using Wizards of the Coast D&D Character Builder ======
Punakauno Kalmankukka, level 18
Tiefling, Warlord, Battle Captain
Build: Tactical Warlord
Warlord: Combat Leader
Commanding Presence: Tactical Presence

FINAL ABILITY SCORES
Str 9, Con 12, Dex 11, Int 25, Wis 11, Cha 21.

STARTING ABILITY SCORES
Str 8, Con 11, Dex 10, Int 18, Wis 10, Cha 14.

AC: 30 Fort: 25 Reflex: 32 Will: 33
HP: 109 Surges: 8 Surge Value: 29

TRAINED SKILLS
Intimidate +23, Heal +14, Diplomacy +23, History +23, Arcana +23

UNTRAINED SKILLS
Acrobatics +9, Bluff +16, Dungeoneering +9, Endurance +10, Insight +9, Nature +9, Perception +9, Religion +16, Stealth +11, Streetwise +14, Thievery +9, Athletics +8

FEATS
Bardic Ritualist: Ritual Caster
Level 1: Bardic Ritualist
Level 2: Tactical Assault
Level 4: Skill Power
Level 6: Arcane Familiar
Level 8: Unarmored Agility (retrained to Lightning Reflexes at Level 16)
Level 10: Improved Inspiring Word
Level 11: Dispater's Iron Discipline
Level 12: Fight On
Level 14: Reserve Maneuver
Level 16: Combat Commander
Level 18: Secrets of Belial

POWERS
Reserve Maneuver: Powerful Warning
Skill Power: Cry for Mercy
Warlord at-will 1: Commander's Strike
Warlord at-will 1: Direct the Strike
Warlord encounter 1: Vengeance is Mine
Warlord daily 1: Concentrated Attack
Warlord utility 2: Adaptive Stratagem
Warlord encounter 3: Battering Command
Warlord daily 5: Scent of Victory
Warlord utility 6: Reorient the Axis
Warlord encounter 7: Sacrificial Lure
Warlord daily 9: Warlord's Recovery
Warlord utility 10: Instant Planning
Warlord encounter 13: Impromptu Attack (replaces Battering Command)
Warlord daily 15: War Master's Assault (replaces Concentrated Attack)
Warlord utility 16: Help or Hinder
Warlord encounter 17: Pincer Maneuver (replaces Sacrificial Lure)

ITEMS
Amulet of Protection +4, Desperate Resolve Vestments Mindweave Armor +4, Crown of Command (paragon tier), Bracers of Defense (heroic tier), Boots of Striding (heroic tier), Belt of Vigor (paragon tier), Dagger of Shared Wrath +3, Ritual Book, Flute of the Dancing Satyr (heroic tier), Bedroll, Belt Pouch (empty), Flint and Steel, Journeybreads (10), Potion of Vitality (paragon tier), Handy Haversack (heroic tier), Moonlight Lavaliere +4, Star Ruby Ring (paragon tier)
RITUALS
Glib Limerick, Unseen Servant, Tune of Merriment, Song of Sustenance, Gentle Repose, Remove Affliction, Make Whole, Phantom Steed, Raise Dead

Unless otherwise stated, the content of this page is licensed under Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0 License