Ruglath

Ru-Glath syntyi Ledon vuorilla jättiläisten koloon. Seitsemän jättiä ja muutaman kymmentä goliathia sisältävä heimo oli Ru-Glathille koti kunnes hän laskeutui heimonsa turvallisen alueen rajojen ulkopuolelle leikkiessään lapsuuden ystävänsä Eglan kanssa. Juuri samaan aikaan ihmisten retkikunta oli kulkemassa ohi, kun Ru-Glath ja Egla eksyivät heidän silmiensä alle. Metsästäjät nopeasti nappasivat keskenkasvuiset puolijätit satimiinsa ja raahasivat heidät orjina kaupunkiin. Heidät myytiin monta kertaa eteenpäin seuraavien vuosien aikana, kunnes he lopulta päätyivät gladiaattoreiksi areenalle. Areenan kasvattamina heistä kasvoi karuja sotureita, jotka eivät peljänneet käydä paljain käsin useampaa aseistautunutta miestä vastaan. Ei niin kauan kun he saivat taistella yhdessä.

Sitten tuli aika, jolloin areenamestarit päättivät järjestää isommat turnajaiset ja huutokaupata osto-oikeutta viimeiseksi jäljelle jääneelle orjalle. Tuona aikana Ru-Glath koki enemmän raakuutta ja heihin kohdistuneita murhayrityksiä kuin koskaan aiemmin, sillä näissä kisoissa vedonlyönti oli suurta. Lopulta Ru-Glath ja Egla onnistuivat voittamaan vastustajansa luomallaan taktiikalla, jossa toinen heistä piti vastustajastaan kiinni ja toinen hakkasi hänet maahan. Ru-Glath kieltäytyi taistelemasta Eglania vastaan, jolloin heidät molemmat myytiin M'Ke kauppiassuvulle. He tekivät puolijäteille harvinaisen hyvän tarjouksen. Palvella 5 vuotta nuhteettomasti karavaanien vartijoina ja yleisinä rakkeina, niin he saisivat vapautensa. Viiden vuoden jälkeen Ru-Glath on vieläkin samaisen karavaanin mukana, nyt vapaana miehenä.

Pian paluunsa jälkeen karavaani kohtasi matkallaan villin mekillotin. Hyvin arvokkaana vetojuhtana mekillotit ovat haluttuja, joten karavaanimestari komensi mekillotinkäsittelijänsä yhdessä Ruglathin ja muutaman muun urhon kanssa vangitsemaan ja kesyttämään tämän valtaisan pedon. Vastustajansa suuresta koosta hieman häkeltyneenä Ruglath ei onnistunutkaan pitämään mekillottia täysin aisoissa ja kesyttämistä yrittänyt kuski joutui tämän suihin. Taistelun jatkuessa (ja muiden urhojen kuollessa tai paetessa) kävi selväksi ettei tätä yksilöä saisi vangittua elävänä. Niinpä Ruglath näytti voimansa kun hän viimein löi tappavan iskun otuksen kalloon. Sanomattakin selvää että karavaanin johtajat olivat pettyneitä ettei olennon mukaan ottaminen onnistunut. Kaiken lisäksi karavaani menetti kokeneen mekillotin ajajan ja joutui laittamaan uuden miehen siihen vaaralliseen tehtävään. Ruglathin tarmo ja taistelukyky kuitenkin toi muiden sotureiden kunnioituksen ja hänen epäonnistumisistaan huolimatta hänelle myönnettiin suurin osa tapetun eläimen ruhosta. Sen valtaisista luista Ruglath valmisti itselleen hyvin kattavan panssarin ja kääri tappoiskullaan irroittaman luunpalan rystystensä suojaksi, käyttäen sitä eräänlaisena nyrkkirautana (talid). Syödessään pedon lihaa hän oli vielä lävistää huulensa hyvin terävään ja monihaaraiseen luunpalaan. Tämä kirvoitti Ruglathin mielen ja hän rakensi pedon jänteistä ja pienimmistä luista itselleen vielä ruoskan, jonka päähän hän kiinnitti tämän takertuvaisen luunpalan.

Uusi mekillotin ratsastaja, Verm, ei ollut ollenkaan mielissään uudesta tehtävästään. Hän ei halunnut päätyä mekillotin kitaan niin kuin niin moni mekillotin käsittelijä on päivänsä päättänyt. Jopa kesytetyt mekillotit ovat hyvin vaarallisia eikä kukaan oikeastaan halua olla niiden kanssa tekemisissä. Niinpä Verm on käyttänyt kaikki mahdolliset tilanteet nakittaa Ruglath hoitamaan ja ratsastamaan karavaanin mekillotilla. Muut ovat tämän sallineet ja hyväksyneet, sillä he ajattelevat että Ruglath osaa kyllä pitää puolensa jos on kerran jo yhden mekillotin peitonnut. Ja näin Ruglath sai yhden matkan aikana itselleen panssarin, kaksi asetta ja epävirallisen aseman karavaanin johtohahmona.

Ruglath pääsi juttelemaan Ledon jättien kanssa kun karavaani pysähtyi saaren rikkinäisen sillan kohdalla. Kävi ilmi että Ruglathin isä, Ghak, oli joutunut Valkoisen Leskin suupalaksi. Ruglath otti asiakseen kostaa isänsä kuolema ja yhdessä uusien ystäviensä kanssa hän meni ja tappoi mokoman otuksen vanhoissa kaivoksissa.

DarkSun01_cvrB2.jpg

Ru-Glath, level 9
Goliath, Fighter
Fighter: Combat Superiority
Fighter Talents: Brawler Style
Theme: Gladiator
Background: Veteran of the Arena (+2 to Endurance)
Alignment: Good

Str 22, Con 16, Dex 10, Int 10, Wis 14, Cha 8.

STARTING ABILITY SCORES
Str 18, Con 13, Dex 10, Int 10, Wis 13, Cha 8.

AC: 27 Fort: 27 Reflex: 17 Will: 19
HP: 79 Surges: 12 Surge Value: 19(+2)

TRAINED SKILLS
Endurance +12, Intimidate +8, Athletics +15

UNTRAINED SKILLS
Acrobatics +2, Arcana +4, Bluff +3, Diplomacy +3, Dungeoneering +6, Heal +6, History +4, Insight +6, Nature +8, Perception +6, Religion +4, Stealth +2, Streetwise +3, Thievery +2

FEATS
Level 1: Brawler Guard
Level 2: Inescapable Hold
Level 4: Vicious Advantage
Level 6: World Serpent's Grasp
Level 8: Armor Proficiency: Plate

POWERS
Fighter at-will 1: Grappling Strike
Fighter at-will 1: Cleave
Gladiator encounter: Disrupting Advance
Fighter encounter 1: Steel Serpent Strike
Fighter daily 1: Seize and Stab
Fighter utility 2: Forceful Drag
Fighter encounter 3: Bull Charge
Fighter daily 5: Rain of Steel
Fighter utility 6: Unbreakable
Fighter encounter 7: Echoing Assault
Fighter daily 9: Thicket of Blades

ITEMS
Aftershock Talid +3
Veteran's Mekillot Shell Armor +2
Belt of Vim (heroic tier)
Restful Bedroll (heroic tier)
Collar of Recovery +2
Bracers of Mighty Striking (heroic tier)
exp: Ruglath Long-arm, Killer of Mekillot, Slayer of White Widow, Bleeder of Silt Horror (Goliath's belt, common, lvl 9, AV s. 165)
Potion of Healing (heroic tier) (1)
Backpack (empty)
Survival Day (10)
Fire kit
Filter Mask
Giant Hair Rope
Alhulak
Waterskin

1530 gp worth of arena fame
550 gp in Balic coins
250 gp in gems


Joitakin esineitä/kokemuksia, jotka sopisi Ruglathille (toivotuimmat ylhäällä)

Boots of Eagerness (lvl 9, AV s. 126)
Step of the Brave Warrior (Boots of Adapt Charging, lvl 2, AV s. 126)
Born of the Mountain (Moradin's Blessing of Iron, lvl 3+, DMG2, s. 141)
Dwarven Boots (lvl 12 AV s. 128)
Spirit of the Mountain (Steadfast Boots, lvl 8, AV s. 130)
Magnetic Armor (lvl 9+, AV2 s. 10)
Wall Gith Shell Armor (lvl 13, AV2 s. 14)
Gauntlets of Blood (lvl 4+, AV2 s. 58)
Speed From Pain (Dragonborn Greaves, lvl 12, AV s. 128)
Bloodiron Gith Shell Armor (lvl 13, AV s. 42)
Scorpion Carapace Armor (lvl 4+, DSCS s. 125)
Dwarven Greaves (lvl 7, PHB s. 246)
Eager Hero's Tattoo (lvl 10, AV2 s. 86)
Ironheart Tattoo (lvl 8, AV2 s. 86)
Strongheart Tattoo (lvl 8, AV2 s. 86)
Gith Shell Armor of Dogged Grit (lvl 12, MME s. 12)
Ebon Gith Shell Armor (lvl 13, MME s. 14)
Backslash Tattoo (lvl 9, AV2 s. 84)
Bloodfire Gith Shell Armor (lvl 13, AV s. 42)

Vähemmän tärkeitä, mutta silmään sattuneita:

Rushing Cleats (lvl 7, Av s. 130)
Rhino Bracers (lvl 15, AV2 s. 55)
Boots of Bounding (lvl 6, AV2 s. 57)
Silt Striders (lvl 12, DSCS s. 128)
Amulet of Vigor (lvl 9+, AV2 s. 63)
Mountain Armor (lvl 8+, PHB s. 231)
Warrior's Fury (Horned Helm, lvl 6+, PHB s. 249)
Screaming Gith Shell Armor (lvl 12, AV s. 51)
Inix's Teeth Weapon (Tyrant's Weapon, lvl 8+, AV s. 81)
Weapon of Defense (lvl 4+, MME s. 34)
Cloak of Survival (lvl 9+, PHB s. 250)
Thrax Hair Cloak (Cloak of Distortion, lvl 4+ AV s. 151)
Cloak of the Desert (lvl 13+, AV2 s. 65)
Withering Weapon (lvl 13, AV s. 82)
Jolting Guard Weapon (lvl 8+, DSCS s. 126)
Writhing Vine Weapon (lvl 8+, Av2 s. 25)
Pinning Weapon (lvl 12, AV s. 74)
Anakore's Bone Talid (Tigerclaw Gauntlets, lvl 13, AV s. 80)
Talid of Firm Grip (Wrestler's Gloves, common, lvl 2, AV s. 137)

Unless otherwise stated, the content of this page is licensed under Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0 License