Sherlock's Background

Map of Athas, Tyr Region

Sherlock on Tyrin alueella vaikuttavan, pääosin metsissä asuvan, Käärmesyntyisen klaanin jäsen. Sherlock koulittiin Tyrin Mielen koulussa nuorella iällä sivistyneeksi kauppiaaksi, ennen Tyrin kapinaa, jossa klaani siirtyi kauemmaksi kaupungista, Kuunsirppi metsään. Alueen vaipuessa anarkiaan Sherlockin klaanin Muinainen päätti levittää lapsensa säästääkseen resurssejaan sekä varmistaakseen suvun säilymisen, ja näinpä muiden muuassa Sherlock aloitti vaeltavan elämänsä ulos metsästä.

m2050810_p2mb3.jpg
Klaanilainen

Sherlockin klaani koostuu muutamista sadoista käärmesyntyisistä, joiden johtajina toimii muinainen; yksi psionisesti mahtava kovettunut, jasen suurikokoisista käärmesyntyisistä jotka liikkuvat enää vain harvoin itse, saavutettuaan poikkeuksellisen korkean iän ja joita kannetaan ympäriinsä suurilla kantotuoleilla. Muinaisten mielet ovat suurimmaksi osaksi vaipuneet narkoottisten aineiden huuruihin ja näiden tuottamien unien halaukseen. Joidenkin mukaan muinaiset ovat eläneet aina Guistenalin ajoista asti. Muinaisten tahtoa tulkitsee jokaiselle asetettu psionisesti kyvykäs tulkki, joka puhuu Muinaisen äänellä puettuaan kyseisen muinaisen kasvoja muistuttavan maskin päälleen. Usea muinainen on vaiennut pysyvästi aj vaipunut kuolemaa muistuttavaan tilaan, puhuen ainoastaan ajoittain tulkin välityksellä. Jokaisen Muinaisen sana on totaalinen laki klaanille ja lain voi kumota vain toisen muinaisen äänellä. Jokaisen Muinaisen alle aseuttuu tämän klaani joka koostuu mieleltään soveltuvista jäsenistä, usein koostuen biologisista perheista, mutta myös ulkopuolisista käärmesyntyisistä joiden mielet soveltuvat yhteen Muinaisen tahdon alle. Tämä side syntyy intuitiivisesti Muinaisen alueelle tulevien käärmesyntyisten ja muiden liskojen ja käärmeiden kanssa. Tämän yhteyden purkautuminen klaanin alueelta poistuttua on epämiellyttävä, pelottava kokemus. Samoin kuin aavikolla vaeltavat käärmesyntyiset, metsiin pesiytyneet haalivat orjia, näiden tahto alistetaan psionisesti samaan tilaan kuin lisko ja käärme olennot. Kuitenkin, toisin kuin aavikon käärmesyntyiset, metsissä asuvat eivät ole tunnettuja arkaanisista kyvyistään; syleiltyään totaalisesti psionisen kyvykkyyden (erityisesti adrent, battlemind ja psion luokkien) lahjan.

lord+kroak.jpg
Muinainen
Unless otherwise stated, the content of this page is licensed under Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0 License