Somberland

Pelaaja: Tonpa

cornelius.jpg

Karl Somberland (nyt 59 vuotta), retoriikan ja kansantieteiden professori Stormvikin kaupungista, syntyi puoliverisenä jäsenenä suuren kansantieteiden tutkijan Karlos Somberlandin ja Haltia neito Áillrhian (Sydänkallion) intohimon tuloksena. Karlos Somberland oli aikoinaan suurin haltia kansantieteiden tuntija ja suuri Puskan ystävä, hänen innoittamaan myös hänen lapsensa saivat vaeltamisen ja oppineisuuden innostuksen.

Vanhimpana poikana Karl sai klassisen koulutuksen ihmisten parissa, ja hän avioitui nuoren haltia neito Auroran (nyt 44 vuotta) kanssa pian valmistuttuaan oppimestarinsa opista ja vuotta myöhemmin heille syntyi poika Vlad (25 vuotta). Nuoripari muutti Stormvikiin Carringtonien perheen palvelukseen, ensimmäiseksi yleiseksi hovi retoriikan opettajkaksi ja myöhemmin nuoren prinsessa Esmeralda Carringtonin kotiopettajaksi. Karlille ja Auroralle syntyi vielä kuusi lasta, Poika Vladimir (22 vuotta) ja kolmoistyttäret Áillrie, Áillria ja Áillrii (19 vuotta vanhoja), Waldemar (17 vuotta vanha) ja perheen kuopuksena Aurelia (15 vuotta).

Lapsista Vladimir kiertää isän toiveiden mukaan maita ja mantuja keräten kansallisromanttisia aarteita ja haltiakulttuurien luomuksia, Vladimir ja Waldemar palvelivat Stormvikin kaupungin kaartissa ja heidän kohtalonsa on arvoitus sodan jälleen alettua. Kolmoset ja Aurelia taasen seurasivat äitiään taiteiden ja loihdinnan parissa ja asuvat nyt Puskassa haltioiden kaupungissa.

Sotien ja koettelemusten aika aiheutti lopulta hävitystä itse Stormvikissa ja Karlin oli paettava kaupungista prinsessa Esmeraldan muuassa, toivoen että heidän olisi mahdollista palata rauhan myötä. Pakopaikaksi muodostui Amarin ylänkö, Neljän tuulen heimon koti, jonka paimentolaiskulttuureihin Karl oli osin tutustunut. Paimentolaisista on muodostunut ystävä heimoksi pakolaisille, joita hurmaa paimentolaisten luonnollisuus ja villeys.

Somberland_Half-elf_build

Somberland_Half-elf_build_Arcane_Power


Unless otherwise stated, the content of this page is licensed under Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0 License