The Shadow Of Yesterday

aleator (Vaatii hieman puunausta tämä arvostelu)

tsoy_cover.jpg

The Shadow of Yesterday on ehkäpä paras roolipeli, jota olen pelannut. Perusmekaniikka on erittäin yksinkertainen, mutta se on juurikin sopivan rapea, että sitä on hauska muokata. Pelimaailma tosin on melkoisen mitäänsanomaton ja olen jäävi arvostelemaan sitä, sillä en ole koskaan peliä tuossa maailmassa pelannut tai vetänyt.

Mikä tästä tekee hienon pelin? Ensinnäkin perusmekaniikka. Ensin selvitetään pelaajan tavoite ja sitten hahmon siihen käyttämät kyvyt. Lopuksi viskataan fudge-noppia, eli niitä hauskoja +/0/- noppia. Noppien kanssa on sellainen hauska kikka, että niitä heitetään 3+mahdolliset bonus tai sakkonopat. Jos heitossa oli bonusta valitaan kolme parasta, muutoin kolme heikointa. Noppatulos lisätään taitoon (väliltä 0-4) ja verrataan vastustajan tulokseen. Tämä on varsin miellyttävä systeemi, sillä mukaan laitetut bonusnopat skaalautuvat sopivasti. 1 tai 2 on tuntuva apu, mutta varmaa ei ole vielä 9:lläkään.

Harvinaisen yksinkertaista, mutta soljuvaa. Koska pelissä ei ole jatkuvana päällä erityistä taistelusäännöstöä tai muutakaan simulaattoria, ovat pelaajat ja pj vapaita sopimaan keskenään siitä, mistä heittävät noppaa. Enää ei tule näitä D&D:ssä esiintyneitä, pakko päästä vartijan ohi, mutta se huutaa varmasti ellei sitä tapa kertalaakista tyylisiä ongelmia. Lisäksi kun noppaa heitetään yleensä vain kerran niin pelin tahti pysyy mekaniikan suhteen nopeana.

Mekaniikassa on myös muita releitä. Hahmoilla voi olla Konsteja eri nykyisin lähes joka pelissä esiintyviä erikoisominaisuuksia, joiden avulla hahmo voi tehdä jotain mitä muut eivät (Ajatelkaa esim D&D:n featteja, aika lähellä samaa asiaa). Konstien käyttö maksaa voimavarapisteitä, joilla mitataan hahmon jaksua tarinan pyörteissä. Voimavaroja voi käyttää myös bonusnoppina muissakin heitoissa.

Vaikuttavin kikka on Avaimet eli valmiiksi kirjoitetut ominaisuudet, joita pelaajat voivat valita hahmoilleen. Avain ei anna pelillistä hyötyä suoraan, mutta mikäli avaimen elementit esiintyvät pelissä hahmo saa kokemusta. Tämä on äärettömän hieno idea. Kuten
Burning Wheel arvostelussa totesin beliefeistä, tässä on mekaniikka sille, että pelaaja voi kertoa suoraan millaista peliä haluaa pelata ja mistä haluaa saada palkintoa. Avaimet eivät mekaniikkana välttämättä toimi kaikille, mutta joillekin kolahtaa todella ja niistä tulee usein todellakin peliä eteenpäin vievä kokonaisuus. Burning Wheelin beliefien ja arthan suurimmat ongelmat vältetään suurelta osin. Koska avaimia on valmis lista, ne jotka eivät keksi hyvää hahmokonseptia voivat valita sieltä suoraan. Avaimet ovat yleensä myös vähemmän spesifisiä kuin beliefit, joten porukan hajaantumista tapahtuu vähemmän. Aivan nappiin osuu tämä mekaniikka.

Oman pelimaailman suunnittelu tapahtuu suorastaan inspiroituneesti, kun on hetken ihmetellyt pelimekaniikkaa: Mekaniikka on samalla maailmankuvaus! Kirjoittamalla eri setin konsteja, avaimia ja kykyjä voi kertoa huomattavan paljon pelimaailmastaan. Mikäli pelimaailma on tällä tavalla dokumentoitu voi olla myös varma siitä, että suuri osa maailman kuvauksesta näkyy pelissä. Esimerkkinä, mikäli haluan fantasiapeliini voimakkaita arkkivelhoja, voin suunnitella maailmaa ideoidessani erillisen Arkkivelhon konstin, joka sisältää pari sanaa kyseisistä velhoista ja mekaanisen effektin, kuten pari bonusnoppaa maagisiin taistoihin ei arkkimaageja vastaan, tai kyvyn heittää useampaa vihollista vastaan kerralla jne.. Nyt olen samalla selvittänyt millaisia etuja arkkimaageilla on ja myöskin avannut pelaajille tien päätyä sellaiseksi sekä kohdata näitä vastuksina.

Mitä huonoa Shadow of Yesterdayssä on? No kaikki eivät tykkää kevyestä mekaniikasta tai tajua avaimia. Myöskin hahmojen nopea kehitystahti on liikaa joillekuille. Pelissä on myös erillinen taistelusysteemi syvennetty selkkaus tarkempaa mättöä/verbaalista vääntöä varten. Se aiheuttaa usein ongelmia ja ei ole aina selvää miten sen on missäkin tilanteessa tarkoitus toimia. Mutta sitä tarvitsee varsin harvoin.

Pelistä on myös arkkikiven julkaisema suomennos Menneisyyden Varjot

rating: 0+x
Unless otherwise stated, the content of this page is licensed under Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0 License