Vastahakoinen opettaja

Luku 2 - Uutta voimaa

Oli keväinen aamupäivä Itä-Vehmaassa vuonna 1083. Karl kulki syrjäisen tien laitaa, hänen pitkäjousensa olalla ja nuoliviini toisella. Suurin osa Itä-Vehmaasta on viljelyspeltoja, mutta monien maanomistajien tiluksiin kuuluu silti tilkka metsää jotka antavat suojaa Tuornian lähes kesyille villieläimille. Karl oli kierrellyt eräässä näistä metsätilkuista Sehvajoen varrella jo useamman tunnin ajan. Salametsästystä ei katsota erityisen hyvällä, mutta sillä saa useimmiten ruokaa suuhunsa. Aamu oli ollut pettymys Karlille. Isompaa riistaa ei ollut näkynyt ja hän ampui ohi kun oli viimein huomannut sopivan kokoisen linnun puun oksalla. Nyt kun aamun hämäryys on jo poissa hän ei enää uskalla metsästää niin lähellä paikallista kartanoa. Karl oli juuri kääntymässä syrjemmälle metsään kohti leiriään, kun hänen haltiakorvansa havaitsivat naisen huutoa. Uteliaan rohkeana Karl jatkoikin kohti ääniä.

'Jonakin päivänä uhkarohkeus ja toisten asioihin sekaantuminen vie minut varmaan hautaan' Karl ajatteli.

Hän päätti jatkaa lähestymistään metsän puolella, poissa näkyvistä. Lähelle päästyään Karl kuulikin jo mitä oli tapahtumassa.

'Päästä minut irti senkin roisto!'

Karl oli nyt tarpeeksi lähellä nähdäkseen nuoren neidon kahden tukevan miehen otteessa. Selvästikin nainen oli kulkenut yksin metsäpolulla kun oli kohdannut kaksi muuta kulkijaa. Miesten selkäreput olivat pienen matkan päässä vierekkäin, kun taas naisen pieni nyytti oli tienposkessa hänen jaloissaan. Toinen miehistä oli naisen takana pitäen hänestä kiinni niin ettei tämä voinut juurikaan liikkua kun toinen mies oli hänen edessään silmäilemässä neitokaisen vaatimatonta rintavarustusta. Hän myös heilutteli kädessään puukkoa. Karl ei tiennyt aikoiko mies vain uhkailla tyttöä vai leikata tämän vaatteet riekaleiksi ja raiskata hänet siihen paikkaan. Karl tiesi että hänellä olisi parhaat mahdollisuudet puuttua tilanteeseen yllättämällä roistot ennen kuin he huomaisit hänen läsnäoloaan. Hän otti jousensa olkapäältään ja rauhallisesti tähdäten ampui nuolen kohti naisen takana olevaa miestä toivoen että tämä pääsisi pakenemaan jos häntä ei enää pideltäisi kiinni.

Nuoli osui miestä kylkeen, mutta vain raapaisten. Karl katsoi kauhistuneena kun miehen nahkaiset vaatteet suojasivat miestä lävistävältä osumalta. Parhaimmillaankin hän sai vain pienen haavan.

'Ouh! Mikä tuo oli?' Mies huudahti.

Molemmat miehistä käänsivät päätään ja huomasivat Karlin jousi kädessään. Naista pidellyt mies heitti tämän maahan ja kääntyi Karlin puoleen.

'Sinun ei olisi pitänyt puuttua tähän. Nyt et näe päivän loppua!' Mies huusi.

Molemmat miehet lähtivät ryntäämään Karlin kimppuun. Karl tiesi että ehtisi ampua vain yhden nuolen ennen kuin miehet ehtisivät hänen kimppuunsa. Hän kiireesti asetti nuolensa paikoilleen, jännitti jousen ja tähtäsi puukon kanssa juoksevaa miestä. Nuoli irtosi jousesta ja lyhyeksi jäävä huuto täytti metsän. Nuoli osui miestä vain vähän sydämen yläpuolelle ja hänen juoksunsa päättyi hurjaan kaatumiseen, jonka seurauksena nuoli upposi vieläkin syvemmälle. Mutta nyt naista aiemmin pidellyt harteikas mies pääsi hyppäämään Karlin kimppuun. Karl kaatui miehen voimasta maahan ja jäi hänen alle. Jousi lensi hänen kädestään ja miehen paino piti häntä aloillaan. Keuhkot tyhjänä ja mies hänen rintansa päällä kuristamassa häntä, Karl oli fyysisesti alakynnessä. Mutta hänen onnekseen hänellä oli vielä yksi ase jota kukaan ei voisi ottaa häneltä pois. Karl iski viimeisillä voimillaan miestä kainaloon, samalla löytäen juuri tarpeeksi ilmavaraa mutistakseen maagisen sanan. Miehen silmät pullistuivat kivusta ja yllätyksestä kun sähkövirta alkoi virtaamaan Karlin kädestä miehen kehoon. Mies kouristeli Karlin sähköisen kosketuksen vaikutuksesta ja lopulta lysähti lievästi savuavana veltoksi. Karl veti syvään henkeä ja työnsi roiston päältään. Molemmat kelmeistä olivat nyt kuolleita.

Karl nousi ylös ja haki katseellaan neitoa. Nainen katsoi edelleen polulla istuen Karlia ja kahta roistoa. Nyt kun Karl lähestyi häntä varovasti ja pääsi katsomaan tarkemmin, hän huomasi että kyseessä oli enemmänkin tyttö kuin nainen. Hänen piirteensä olivat arviolta 14-vuotiaan, joskin hänen silmistään oli nähtävissä synkkyyttä jota harva tuon ikäinen piti sisällään.

'Pysy kaukana! Isäni on Paroni Sinikiven luottomies, hän lähettää miehiä perääsi jos teet minulle jotain!' Tyttö huudahti.

Karl pyyhkäisi naamaansa kädellään, yrittäen saada taistelussa tullutta hikeä ja sydämensykettään kuriin. 'Tyttö pieni, minä pelastin sinut juuri näiltä miehiltä. Voisit osoittaa hieman kiitollisuutta.'

'Älä tytöttele minua. Olen Natalia. Isäni on omistaa nämä maat.'

'Vai Natalia? Isäsi on siis Herra Masere?' Karl kysyi.

'Kyllä! Ja jos et anna minun mennä niin isäni jahtaa sinut kuin alhaisen koiran.'

'Sitä en epäile. Mutta luulenpa että hän lähettää miehiä perääsi olit sitten mukanani tai et.'

'M-mitä tarkoitat?' Natalia kysyi empivästi.

'Kaltaisesi tytön ei koskaan tulisi liikkua yksin näin kaukana kartanolta. Luulenpa ettei isäsi tiennyt että olit lähtenyt kotoa.'

Karl oli puhuessaan lähestynyt Nataliaa ja näki nyt tämän poskilla mustelmia. Säädyllinen pukeutuminen ei paljastanut häneltä sen enempää ihoa, mutta Karl aavisteli ettei se olisi ainut mustelma.

'Nuo mustelmat eivät tainneet tulla nyt? Nuo näyttävät olevan jo parantumaan päin.' Karl sanoi Natalialle.

Natalia katsahti nopeasti pois päin ja peitti poskensa kädellään.

'Niin arvelinkin' Karl sanoi. 'Isäsikö tuon teki?'

Natalia nyökkäsi vaisusti ja sitten katsahti Karliin. 'Ethän vie minua takaisin? Ole kiltti ja päästä minut menemään! Et tiedä millaista se on!'

'Tyttökulta, sanoithan jo itsekin että isäsi lähettää miehiä perääsi. Et millään pääse heitä karkuun. He ottavat sinut nopeasti kiinni hevosilla. Lisäksi saattaisit kohdata lisää näiden kahden kaltaisia miehiä. Ei, parempi kun vien sinut takaisin.' Karl sanoi.

Natalia näytti kauhistuneelta, mutta lyhyen itkun ja vastaanväittämisen jälkeen hän hyväksyi tappionsa ja kääntyi kävelemään Karlin kanssa kohti Maseren kartanoa.

Matkalla Karl mietti miten parhaiten selittäisi tilanteen ilman että häneen kohdistuisi mitään epäilyjä tytön retkeen liittyen. Ainakin hänen tappamansa miehet todistaisivat sen osan tarinasta. Hänellä ei ollut aikaa tai halua rehkiä heidän hautaamisekseen. Paras jättää se Herra Maseren miehille. Natalia oli vaitonainen matkan aikana. Karl toivoi että oli voittanut tytön puolelleen vaikka laittoikin tämän palaamaan isänsä tykö. Muussa tapauksessa palkkion saaminen Natalian pelastamisesta voisi osoittautua vaikeaksi ellei jopa mahdottomaksi.

Valmiina kaikkeen, myös pikaiseen pakoon, Karl ja Natalie kävelivät Maseren kartanolle ja selittivät siellä lyhyesti tapahtumista pihalla olleelle sotilaalle. Sotilas näytti tunnistavan Natalien ja saattoi heidät sisälle ja lähetti sanaa Herra Maserelle.

Ei kestänyt kovin kauan kunnes saappaat kaikuivat eteissaliin ja Herra Masere marssi esiin vartijoidensa saatamana.

'Typerä tyttö! Mihin sinä luulit lähteväsi? Et tule näkemään ulkoilmaa kuin ikkunasta vähään aikaan. Mene huoneeseesi, olet arestissa! Tulen myöhemmin pitämään huolen että sinulla on muuta mietittävää kuin ulkomaailman houkutukseet.' Herra Masere ärjyi ja viittasi sitten vartijaa saattamaan Natalien yläkertaan.

'Ja kukas sinä olet ja mitä teit tyttärelleni?'

'Pelastin hänet kahden miehen kynsistä. Voitte kysyä sitä häneltä itseltään ja nähdä heidän ruumiinsa metsässä.' Karl sanoi arkailematta. 'Enkä minä tehnyt Natalielle edes mustelmaa, jos sitä mietitte. Tiedän hyvin että jotkut katsovat nuoren tytön iskemistä hyvin ikävänä tai jopa häpeällisenä asiana.'

'Mitä yrität sanoa?' Herra Masere puhui nyt varautuneemmalla äänellä.

'Sanon että tein teille juuri palveluksen. Ja voin tehdä toisen olemalla hiljaa näkemästäni. Olisi sopivaa jos saisin teiltä palveluksen vastineeksi.'

'Hyvä on, voin maksaa teille-'

'En yleensä sano ei rahalle, mutta tiedän että on asioita joita ei välttämättä aina rahalla saa, ainakaan heti.' Karl keskeytti. 'Jos opettaisitte minulle jotain millä voisin tienata itse rahani, voisin kenties tehdä teille palveluksia tulevaisuudessakin. Kykyjeni mukaan.'

'Semmoinen ei ole minulle mielekästä. En ole etsimässä itselleni oppilaita. Yhdessäkin tytössä on tarpeeksi.' Herra Masere sanoi nyrpistyneenä.

'Ehkä niin. Mutta arvelen että saattaisitte menettää enemmänkin kuin vain kukkarollisen rahaa jos lähden täältä ilman kiitos ja kerron ihmisille kuinka jopa oma tytär juoksee kiittämätöntä isäänsä karkuun.' Karl sanoi äänellä joka teki selväksi että kyseessä oli uhkaus.

'Yritättekö kiristää minua?' Herra Masere sanoi kurtistaen otsaansa.

'Ajatelkaa sitä kauppana palveluksista. Niin tehdyistä kuin tekemättömistäni.'

'Ja mikä tarkalleen on mitä minulta haluat?' Herra Masere sanoi jo hieman miettiläämmällä äänellä.

'En olisi pärjännyt tytärtänne ahdistelleille roistoille ilman synnyinlahjaani.' Karl sanoi ja keräsi käteensä sähköä, joka nostatti hieman hänen hiuksiaan pystyyn. Vartijat Herra Maseren takana vaihtoivat asentoa uhkaavammaksi. Karl lopetti näytöksensä ja he silmäilivät toisiaan ja Karlia hetken ennen kuin ottivat taas rennomman, odottavan asentonsa. 'Jos minulla olisi muutakin magiaa käytössäni, jos voisin viskata tulta tai happoa viholliseni päälle kauempaa, voisin suojella itseäni, ja tytärtänne, paremmin.

Herra Masere oli hetken hiljaa ja sanoi sitten: 'On totta että minulle on uskottu jonkin verran arkaanista tietoutta. Mutta minulle sanottiin myös että sitä ei tulisi antaa kenelle tahansa.'

Hetkeen kukaan ei sanonut mitään.

'Mutta ehkä voin katsoa mihin pystyt. Eivät kaikki ole kykeneväisiä oppimaan korkeampaa tietoutta. Jos et pysty oppimaan mitä sinulle opetan, päätän oppisuhteesi siihen.'


To be continued

Unless otherwise stated, the content of this page is licensed under Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0 License